Enemmän hiiltä ilmassa tarkoittaa enemmän happoa merissä.
Ilmastonmuutos muuttaa maapallon valtamerten kemiaa. Ilmakehän lisääntyneen hiilidioksidin lämpö sulattaa kriittistä merijäätä ja aiheuttaa valtamerten happamoitumistatai valtameren pH: n lasku pitkän ajan kuluessa.
Viimeisten 200 vuoden aikana valtamerten pintavesien pH on laskenut 0,1 pH-yksikköä. 30 prosentin lisäys valtamerten happamuudessa. Mukaan NOAA, merivesi muuttuu happamaksi, kun hiilidioksidi (CO2) liukenee valtameriveteen muodostaen hiilihappo. Tämä heikko happo hajoaa sitten vetyioneiksi ja bikarbonaatti-ioneiksi. CO: ta on tällä hetkellä enemmän2 ilmakehässä ihmisen toiminnan, kuten fossiilisten polttoaineiden polttamisen, vuoksi, joten hiilidioksidia on enemmän2 liukenemassa maailman valtameriin. Kun valtameri imee edelleen enemmän hiilidioksidia, pH laskee ja valtameri muuttuu happamammaksi.
Valtameren happamoituminen vahingoittaa meren elämää, erityisesti simpukat, osterit, kampasimpukat, simpukat ja muut kalat, joiden luuranko ja kuoret koostuvat kalsiumkarbonaatista. NOAA on jopa löytänyt todisteita siitä, että valtamerten happamoituminen voi
liuottaa joidenkin merietanoiden kuoret.Happamoitumista ei kuitenkaan tapahdu samalla tavalla koko planeetalla – sitä tapahtuu joillakin alueilla enemmän kuin toisilla. Tänään lehdessä julkaistu tutkimus Tiede toteaa, että happamoitumista tapahtuu Läntisellä Jäämerellä kolme-neljä kertaa nopeammin kuin muilla valtamerten altaat.
"Kun se on laimennettu, sen kyky neutraloida hiilidioksidia laskee." Wei-Jun Cai, valtameritutkija, merikemisti ja tämän artikkelin kirjoittaja haastattelussa, kertoo Populaaritiede. ”2008 oli ensimmäinen kerta, kun näimme tämän jäämerellä, ja olin todella järkyttynyt siitä, että CO2 oli niin korkealla pintavedessä. Happamoituminen voi jopa tehdä vedessä olevista raskasmetalleista myrkyllisempiä."
Heidän tutkimuksensa mukaan kasvu on johtunut merijään nopeasta häviämisestä alueella, mikä on paljastanut valtameren veden ilmakehään, jossa se voi absorboida enemmän hiilidioksidia. NASA arvioi että arktinen alue menettää merijäätä 12,6 prosenttia vuosikymmenessä, mikä vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen. Cain mukaan 1980- ja 1990-luvuilla jäämeren hiilidioksiditasot olivat alhaisemmat ja ymmärrettiin, että jään sulaminen tapahtui enemmän Marginaalinen meriallas, ja se levisi muihin Jäämeren altaisiin vuoteen 2007 mennessä.
"Sinulla on nyt ilmakehän kosketus paikoissa, joissa sitä ei ollut", Cai selittää.
[Aiheeseen liittyvä: Kun valtameret muuttuvat happamammiksi, ne syövät suojaavia kerroksiaan.]
Ryhmä keräsi tietoja 47 arktiselta tutkimusristeilyltä vuosina 1994–2020 arvioidakseen meriveden pH: n muutoksia. He testasivat lisäksi sekä kalsiumkarbonaatin että mineraaliaragoniitin kyllästymistilan. Nämä ovat molemmat tarkkoja valtamerten happamoitumisen mittareita. Heidän tulokset paljastivat läntisen arktisen alueen nopeamman happamoitumisen ja näiden kahden ominaisuuden yllättävän korrelaation merijään alueelliseen vähenemiseen viimeisten 26 vuoden aikana.
[Aiheeseen liittyvä: Inuiittitutkijat johtavat tieteellistä liikettä ymmärtääkseen elämää jäällä.]
Prosessi voi jatkua muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana, jos merijää katoaa edelleen läntiseltä arktiselta alueelta.
"Tämä happamoituminen jatkuu todennäköisesti seuraavat kaksi vuosikymmentä, kunnes kaikki jäät sulavat. Muut tutkijat ovat ennustaneet, että tämä tapahtuu vuosina 2030-2050", Cai sanoo. ”Tällä hetkellä jään sulaminen on hidastunut verrattuna vuoteen 2012, jolloin näimme sulamisen maksimaalisesti, mutta emme ole varmoja hidastuuko se edelleen. Se voi taas kiihtyä."
Seuraavat vaiheet on jatkaa sukeltamista syvemmälle näihin tietoihin, jotta happamoitumista voidaan ymmärtää paremmin. Cai lisäsi myös, että tämä on varoitus alemmille leveysasteille. Jään sulamisnopeus arktisella alueella voi vain pahentua muualla.
